Blogin perustaminen on tosi helppoa. Liityt vain bloggeriin ja hankit mainokset Googlen Adsenselta. Siihen ei mene kuin muutama minuutti. Menestyvän blogin luominen onkin sitten toinen juttu. Aikanaan mm. Mungolife oli suosittu. Nyt ovat vloggarit suosittuja ja perinteinen blogi on jäänyt sen varjoon. Itse kirjoittelen lähinnä politiikasta, taloudesta ja tietotekniikastaufoja unohtamatta.
Perinteisen blogin etuna on, että sen tuottaminen on aika yksinkertaista; sen kun vaan kirjoittaa. Videoblogissa täytyy olla kalusta ja editoimiseen menee aikaa. Toisaalta ilmeisesti tuototkin voivat olla suuremmat. Blogissa joka tapauksessa jos ei tee mainosyhtyötä, niin liikennemäärät pitää olla valtavat, että se tuottaa kahvirahoja enemmän.
Itse olen ollut Bloggeriin tyytyväinen, se on ainakin pääasiallisesti toiminut hyvin.
Ainakin noin pääasiallisesti menestyvän blogin pyörittäminen työlästä, etenkin jos sitä ei ota harrastuksena. Toisaalta Suomessakin bloggareita, jotka tienaa ihan hyvin moneen muuhun työhän verrattuna. Nuorelle voi olla hyvä vaihtoehto esim. kesätyön korvaamisesta bloggaamisella. Bloggaamista tosin täytyy tehdä jatkuvasti, että sillä olisi edes toivoa saada jotain rahaa.
Joku jäätelön myynti tuskin on paljoa bloggaamista tuottavampaa ja saa tehdä silloin kun huvittaa niin paljon kun huvittaa; eikä tarvitse seisoa tyhjänpanttina jäätelökioskissa, CV:n oman blogin pyörittäminen vastaa varmaan yhtä jäätelömyyjän keikkaa. Videobloggari tosin joutuu laittamaan koko persoonansa peliin ja se voi olla rankkaa. Sama tietysti koskee tavallista bloggari. Työtä tehdään omalla persoonalla ja habituksella.
Täytyy lisäksi muistaa, että blogien välillä on kova kilpailu liikenteestä ja tykkäämisistä. Jos oikeasti haluu bloggaamisesta kesätyön siihen täytyy panostaa reippaasti aikaa ja voimavaroja. Jos on nopea kirjoittaja ja saa aikaiseksi tekstiä ja muuta materiaalia eiköhän onnistu,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti